Tarina kalliiden FCNR-järjestelmän tulosta ja sieltä poistumisesta

Vahvistaakseen rupian kurssia RBI tarjoutui vaihtamaan nämä varat vähintään kolmeksi vuodeksi kiinteällä 3,5 prosentin korolla, mikä johti 34 miljardin dollarin tuloihin ja auttoi valuutan vakauttamista.

Yksi ensimmäisistä asioista, jonka RBI:n uusi kuvernööri Raghuram Rajan ilmoitti, oli, että keskuspankki tarjoaisi erityisen alennusikkunan FCNR-B-talletuksille.

Vuoden 1994 alussa, kun valuuttavarannot nousivat noin 1 miljardista dollarista kesäkuussa 1991 13 miljardiin dollariin suorien ulkomaisten sijoitusten, ulkomaisten salkkuvirtojen ja ulkomaisten osakeemissioiden seurauksena, Intian keskuspankki ilmoitti valtiovarainministeriölle valtavan velan. valuuttamääräisinä talletuksina, jotka oli määrä lunastaa kesäkuussa.

Tämä oli Foreign Currency Non Repatriable Deposit Scheme eli FCNR-A, jossa talletukset tehtiin Yhdysvaltain dollarin ja Englannin punnan kaltaisten valuuttojen määräisinä houkuttelevilla koroilla ja keskuspankin takaamana valuuttakurssitappioiden kattamiseksi. . RBI:n täytyi kompensoida ero valuuttakurssin, jolla talletukset kirjattiin, ja niiden lunastuskurssin välillä, mikä teki siitä suuren vetovoiman sijoittajille erityisesti Lähi-idässä.

Järjestelmää kannustettiin 1980-luvulla lisäämään pääomavirtoja ja auttamaan rahoittamaan vaihtotaseen alijäämää aikana, jolloin tulot rajoittuivat kahdenväliseen apuun, Maailmanpankin ja IMF:n kaltaisten instituutioiden varoihin sekä ulkomailla asuvien intialaisten talletuksiin. . Nämä talletukset alkoivat turvota vuonna 1982 sen jälkeen, kun hallitus painoi keskuspankkia tarjoamaan korkoja, jotka olivat kaksi prosenttiyksikköä korkeammat kuin paikallisten rupiatalletusten korko. RBI vastusti tuolloin, mutta hylättiin - R N Malhotra, jonka oli määrä tulla myöhemmin keskuspankin johtajaksi, oli tuolloin talousministeri. Siitä vuodesta lähtien FCNR:n talletukset kasvoivat - ja maaliskuun 1989 loppuun mennessä ne olivat nousseet 8 255 rupjoonaan. Kuitenkin vuosien 1990-91 tienoilla, Persianlahden sodan ja Intian maksutasekriisin jälkeen, talletukset ehtyivät – mitä piti kuitenkin vahvistaa talouden avautumisen jälkeen.

Vuoteen 1994 mennessä näiden talletusten maksamatta oleva velka oli noussut yli 10 miljardiin dollariin – kun ei oteta huomioon niiden korkoja ja mahdollisia valuuttakurssitappioita parin vuoden ajalta ennen sitä, kun rupia devalvoitiin vuonna 1991. Silloin Finance Ministeri Manmohan Singh, hänen sihteerinsä valtiovarainministeriössä, RBI:n kuvernööri C Rangarajan ja apulaiskuvernööri SS Tarapore aloittivat keskustelun aiheesta.

Intian alkaessa vähitellen kasvattaa valuuttavarantoaan, sekä RBI että hallitus ymmärsivät, että nämä kalliit talletukset oli poistettava käytöstä. Ulkomaiset rahastot ostivat intialaisten yhtiöiden osakkeita, ja ulkomaiset yritykset toivat pääomaa rakentaakseen yksiköitä tänne ja solmivat sidoksia intialaisten yritysten kanssa. RBI:lle huoli oli sen tase. Valuuttakurssieroista johtuvien tappioiden takaaminen merkitsisi sen varaamista ja sen ottamista huomioon sen tileissä ja vakavaraisuusrahastoissa sekä laajemman vaikutuksen osoittamista. Keskuspankki ei halunnut ottaa iskua tai näyttää tappiota.

Eikä kyse ollut vain pankeista. Myös monet julkisen sektorin laitokset, jotka valtio pakotti lainaamaan vuosina 1990 ja 1991, vaikka niillä ei ollut tarvetta lainalle, joutuivat myös kantamaan tällaisia ​​tappioita. Silloin valtiovarainministerin, RBI:n kuvernöörin ja muiden virkamiesten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päätettiin, että hallitus ottaa asiaan kantaa. Jos laskun maksaisi hallitus, varainhankinnassa ei olisi huolta, keskuspankki huomautti neuvotteluissa – hallituksen myönsi asian.

Niinpä hallitus päätti vuosien 1994–1995 budjetissa myöntää 365 miljoonaa rupiaa ottamaan kirjanpitoonsa valuuttakurssitappioista johtuvat velat, jotka RBI:n piti maksaa aiemmin. Valtiovarainministeriö ja RBI puolestaan ​​sopivat, että keskuspankki nostaa asteittain osuuttaan hallitukselle maksettavasta vuosisiirrosta. Ministeriö ja RBI sopivat sitten vuoden 1994 puolivälissä, että oli oikea aika sulkea kalliit FCNR-järjestelmät.

Kun järjestelmää takauksineen oli purettu, otettiin käyttöön pari uutta järjestelmää. Oppittuaan menneisyyden virheistä keskuspankki päätti antaa pankeille mahdollisuuden tarjota toista FCNR-B-järjestelmää, jolloin pankkien tehtävänä on ottaa valuuttakurssiriskit. Tämä tarjoaisi pankeille forex-resursseja lainaamaan asiakkailleen, jotka saattavat tarvita ulkomaista rahoitusta. Auttaakseen pankkeja RBI kevensi vaatimuksia, mukaan lukien lainananto ensisijaiselle sektorille. Myös pankit keräsivät nopeasti näitä talletuksia, mutta keskuspankin huoli oli vähäinen. Se kesti vuoteen 2013 asti - jolloin Intian valuutta joutui hyökkäyksen kohteeksi ja vaihtotaseen alijäämä ja julkisen talouden alijäämä kasvoivat viimeisenä vuonna ennen UPA:n hallituksen jättämistä virastaan.

Yksi ensimmäisistä asioista, jonka RBI:n uusi kuvernööri Raghuram Rajan ilmoitti, oli, että keskuspankki tarjoaisi erityisen alennusikkunan FCNR-B-talletuksille. Vahvistaakseen rupian kurssia RBI tarjoutui vaihtamaan nämä varat vähintään kolmeksi vuodeksi kiinteällä 3,5 prosentin korolla, mikä johti 34 miljardin dollarin tuloihin ja auttoi valuutan vakauttamista. Näiden rahastojen lunastamisen hallinnan ei pitäisi olla ongelma, kuten on saattanut olla aiemmin varannon kerryttämisen yhteydessä.

Jaa Ystäviesi Kanssa: