Selitetty: Kuinka kannattavaa on maanviljely Intiassa? Tässä on mitä data näyttää
Hallitus sanoo, että sen uudistusehdotukset helpottavat maanviljelijöiden mahdollisuuksia myydä tuotteitaan yksityisille toimijoille. Kuinka kannattavaa maatalous on tällä hetkellä ja kuinka voimakkaasti ala on säännelty? Tätä data näyttää.
Maanviljelijät ovat protestoineet kolmea lakia vastaan muun muassa Punjabissa ja Haryanassa. Hallituksen pyrkimys uudistaa Intian maataloussektoria on jakanut mielipiteet ja käynnistänyt keskustelun Intian maatalouden tilasta. Tämän keskustelun yhteydessä kaksi Intian maatalouden pitkäaikaista ominaisuutta ovat huomionarvoisia.
Ensinnäkin Intian maatalous on erittäin kannattamatonta. Toiseksi hallitus on säännellyt sitä voimakkaasti ja suojattu markkinavoimien vapaalta peliltä.
Hallituksen mukaan uudet lakiehdotukset menivät ohi Parlamentti yrittää helpottaa maanviljelijöiden myyntiä ja tuotantoa yksityiselle sektorille. Toiveena on, että alan vapauttaminen ja markkinavoimien suuremman pelin salliminen tekevät Intian maataloudesta tehokkaamman ja kannattavamman maanviljelijöille.
Tässä yhteydessä on tärkeää ymmärtää joitain Intian maatalouden perusteita.
Omistukset, tulot ja velat
Itsenäisyyden aikaan noin 70 % Intian työvoimasta (hieman alle 100 miljoonaa) työskenteli maataloussektorilla. Jo tuolloin maatalouden ja siihen liittyvien toimintojen osuus Intian kansantulosta oli noin 54 prosenttia. Vuosien mittaan maatalouden osuus kansallisesta tuotannosta pieneni jyrkästi. Vuosina 2019–2020 se oli alle 17 % (bruttoarvonlisäyksellä mitattuna).
Ja silti maataloutta harjoittavien intialaisten osuus on pudonnut 70 prosentista vain 55 prosenttiin (kuvio 1). Kuten maanviljelijöiden tulojen kaksinkertaistamista käsittelevä komitea (2017) toteaa, maaseudun työvoiman riippuvuus maataloudesta työllisyyden suhteen ei ole laskenut suhteessa maatalouden BKT:n osuuden laskuun.
Lähde: Agriculture Statistics at a Glance 2019; Census 20122 (kaavio 6); RBI (kaavio 7) Ratkaiseva tilasto on maattomien työvoiman osuus (tällä alalla työskentelevien ihmisten joukossa), koska se kuvaa kasvavaa köyhtymistä. Se nousi 28 prosentista (27 milj.) vuonna 1951 55 prosenttiin (144 milj.) vuonna 2011.
Maataloudesta riippuvaisten ihmisten määrä on kasvanut vuosien varrella, mutta maatilojen keskikoko on pienentynyt jyrkästi – jopa siinä määrin, ettei se ole kannattavaa tehokkaalle tuotannolle. Tiedot osoittavat, että 86 prosenttia kaikista Intian maatiloista on pieniä (1–2 hehtaaria) ja marginaalisia (alle 1 hehtaari - noin puoli jalkapallokenttää). Reunatilojen keskikoko on vain 0,37 ha.
Lue myös | Selitetty: Kolmessa asetuksessa säännökset, jotka häiritsevät protestoivia maanviljelijöitä
Ramesh Chandin, nyt Niti Aayogin jäsenen, vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan alle 0,63 hehtaarin tontti ei tarjoa tarpeeksi tuloja pysyäkseen köyhyysrajan yläpuolella.
Useiden tällaisten tehottomuuden yhteisvaikutuksena on, että useimmat intialaiset maanviljelijät ovat voimakkaasti velkaantuneita (kuvio 2). Tiedot osoittavat, että 40 % alle 0,01 hehtaarin maatiloilla toimivista 24 miljoonasta kotitaloudesta on velkaantuneita. Keskimääräinen summa on 31 000 ruplaa.
Hyvä syy siihen, miksi niin suuri osa viljelijöistä on niin velkaantuneita, on se, että Intian maatalous on suurimmaksi osaksi kannattamatonta. Kaaviossa 3 esitetään maatalouskotitalouden kuukausituloarviot neljässä hyvin eri osavaltiossa sekä koko Intian luku.
Joissakin väkirikkaimmissa osavaltioissa, kuten Biharissa, Länsi-Bengalissa ja Uttar Pradeshissa, on erittäin alhainen tulotaso ja erittäin korkea velkaantumisaste. Ja jopa suhteellisen vauraammissa valtioissa on melko korkea velkaantuneisuus.
Osto & myynti
Toinen tapa ymmärtää viljelijöiden ahdinko suhteessa muuhun talouteen on tarkastella maanviljelijöiden ja ei-viljelijöiden välisiä kauppaehtoja. Kauppaehdot on suhde hintojen, joita viljelijät maksavat tuotantopanoksistaan, ja viljelijöiden tuotoksesta saamien hintojen välillä, selittää JNU:n taloustieteen professori Himanshu. Näin ollen 100 on vertailukohta. Jos ToT on alle 100, se tarkoittaa, että maanviljelijöiden tilanne on huonompi. Kuten kaavio 4 osoittaa, ToT parani nopeasti vuosina 2004-2005 ja 2010-11 ylittäen 100 rajan, mutta sen jälkeen se on heikentynyt viljelijöiden kohdalla.
Keskeinen muuttuja keskustelussa on vähimmäistukihintojen rooli. Monet mielenosoittajat pelkäävät, että hallitukset peruuttavat MSP-järjestelmän. MSP on hinta, jolla hallitus ostaa sadon viljelijöiltä. Vuosien varrella MSP:t ovat palvelleet useita tavoitteita. He ovat työntäneet maanviljelijöitä sellaisten keskeisten kasvien tuotantoon, joita tarvitaan elintarvikeviljojen perusomavaraisuuden saavuttamiseen. MSP-ohjelmat tarjoavat maanviljelijöille takuuhinnat ja taatut markkinat ja säästävät heidät hintavaihteluilta. Tämä on ratkaisevan tärkeää, koska useimmat maanviljelijät eivät ole saaneet riittävästi tietoa.
Mutta vaikka MSP-ohjelmat on ilmoitettu noin 23 viljelykasville, varsinaisia hankintoja tapahtuu vain harvoille viljelykasveille, kuten vehnälle ja riisille. Lisäksi hankintojen prosenttiosuus vaihtelee suuresti valtioittain (kuvio 5). Tämän seurauksena todelliset markkinahinnat – mitä viljelijät saavat – ovat usein MSP:n alapuolella.
Lue | PB Mehta selittää, miksi hallituksen ei olisi pitänyt tehdä maatilalaskuja rautateillä
Muut muuttujat
Nämä tulojen, velkaantumisen ja hankintojen suuntaukset ovat sopusoinnussa osavaltioiden välisen muuttoliikkeen kanssa. Kaaviossa 6 näkyvät osavaltiot, joissa on eniten muuttoliikettä.
Lopuksi hallitus toivoo, että nämä uudistukset, mukaan lukien elintarvikkeiden varastointia koskevat kevennykset, vahvistavat elintarviketeollisuutta. RBI:n tutkimuksessa (katso kuvio 7) havaittiin, että Intialla on paljon tilaa kasvaa tässä suhteessa ja luoda työpaikkoja ja tuloja.
Express selitettyon nyt päälläTelegram. Klikkaus tästä voit liittyä kanavallemme (@ieexplained) ja pysy ajan tasalla uusimmista
Tämä artikkeli ilmestyi ensimmäisen kerran painetussa painoksessa 24.9.2020 otsikolla 'Yksinkertaisesti sanottuna: Viljelijä – kenttäraportti'.
Jaa Ystäviesi Kanssa:
