Miksi Sanjaya Baru tarkastelee vanhan valtaeliittien järjestyksen purkamista uuden ideologisen hegemonian saavuttamiseksi teoksessa 'Intian valtaeliitti: kasti, luokka ja kulttuurivallankumous'
Pääministeri Narendra Modi ei ole ensimmäinen pääministeri, joka on noussut ei-eliitistä. Manmohan Singh, Atal Bihari Vajpayee ja Lal Bahadur Shastri tulivat myös vaatimattomasta kalustosta
Intian valtaeliitti: kasti-, luokka- ja kulttuurivallankumous | Kirjailija: Sanjaya Baru Keskustelu Intian jatkuvasti kehittyvästä valtaeliitistä ei ole uusi käsite. Sanjaya Barun uusimman kirjan vahvuus on kuitenkin sen ajankohtaisuus. Pääministeri Narendra Modin aikana termi valtaeliitti on saanut uuden, ajatuksia herättävän, jokseenkin synkän päätelmän. Barun näkemyksenä Modi on purkanut Delhin vanhan valtaeliittien järjestyksen ja pyrkii saamaan aikaan kiistattoman hegemonisen herruuden ideologisella pohjalla. Globalisoituneet ylemmän luokan intellektuellit ja liberaalit ovat epäiltyjä ja korvataan keskiluokan hindujen nationalisteilla, jotka palvelevat näennäisesti Bharatin suurempaa asiaa Intian vastakohtana. Kaikkiin uuden uskon kieltämiseen suhtaudutaan salaamattoman vihamielisesti.
Baru vetää yhtäläisyyksiä Modin sosiaalisesti jakavaan, häiritsevän liikkeen ja Mao Zedongin kulttuurivallankumouksen (1966-76) kanssa, erona on se, että vaikka Modi haluaa puhdistaa vanhan eliitin puolueensa ulkopuolelta, Mao halusi vapauttaa oman puolueensa sisäisistä epäilijöistä, jotka halusivat poista hänet. Maon vallankumous oli marxismi, leninismi ja maolaisuus, kun taas Modin vallankumous perustuu Sanghin versioon hindu nationalismista. Kulttuurivallankumous antoi punakaarteille (Maon perustamat opiskelijavetoiset puolisotilaalliset palvelut) vapaat kädet ottaa lain omiin käsiinsä. Samoin itse julistautuneilla hinduvalvojilla näyttää olevan vapaus iskeä anarkiaa ja pelkoa lehmän protektionismista, rakkausjihadista, muslimivähemmistöjen väitetystä kapinasta ja vasemmistoradikalismista.
Intian valtaeliitin luonne on muuttunut vuosien varrella vaalipolitiikan mullistusten mukaisesti. Sosialisti Ram Manohar Lohia näki Intian valtaeliitin itsenäisyyden aamunkoitteessa brahminilaisten kastien, etuoikeutetun koulutuksen ja englannin kielen tuntemisen perusteella. Vuosien varrella monet muut tekijät ovat tulleet peliin. Koalitiopolitiikan aikakausi ja muiden takapajuisten luokkien (OBC) varaumien käyttöön ottaminen, nostivat huomiota eliittiin, alueellisiin puolueisiin ja poliittisesti vaikutusvaltaisiin kasteihin, jotka eivät olleet perinteisen kastipyramidin huipulla. Ensimmäisen Lok Sabhan ylemmät kastit valtasivat puolet parlamenttien paikoista, kun taas OBC:t olivat 10 prosenttia. Siitä lähtien ylemmät kastit ovat antaneet periksi parlamentin OBC:ille, ja olisi ollut hyödyllistä, jos Baru olisi toimittanut ajankohtaisia tilastoja. Jopa kerran ylempään kastiin kuulunut Rashtriya Swayamsevak Sangh (RSS) on avannut ylimmät portaat OBC:lle, kategoriaan, johon Modi kuuluu.
Baru on kutonut laajan kokemuksensa akateemikkona, toimittajana, medianeuvojana ja taloustieteilijänä tehdäkseen väitöskirjansa eliiteistä. Toisinaan hän siirtyy jakamaan anekdootteja omista kokemuksistaan ja lainaa sosiologeja ja ekonomisteja antaakseen sille hieman akateemista makua. Tämän vuoksi kirjaa on vaikea luokitella mihinkään selkeään paikkaan.
Modi ei ole ensimmäinen pääministeri, joka on noussut ei-eliitistä. Manmohan Singh, Atal Bihari Vajpayee ja Lal Bahadur Shastri tulivat myös vaatimattomasta kalustosta. He eivät kuitenkaan pitäneet tarpeellisena jatkaa asian painottamista. Pikemminkin Modin edeltäjät pyrkivät saapuessaan osaksi Lutyens Delhiä ja kosumaan sitä, mitä pidettiin Nehruvin eliittinä. Modi sitä vastoin ei yritä sopeutua joukkoon. Hän pyrkii pikemminkin tuhoamaan Nehru-Indiran aikakauden valtaeliitin vanhat maamerkit. Yksi tällainen esimerkki on Nehrun muistomuseon ja kirjaston muuttaminen pelkästään Nehrun muistomerkistä kaikille pääministereille.
Nykyään käynnissä oleva todellinen kulttuurivallankumous ja vallanmuutos ei tarkoita englannin kielellä koulutetun intellektuellijoukon korvaamista toisilla kansankielellä koulutetuilla. Se on maakuntien keskiluokan hindujen nationalistien kaatamasta globalisoituneita ylemmän luokan älymystöjä. Nämä uudet intellektuellit Amit Shahin ja Yogi Adityanathin ympärillä näkevät sekä oikeiston että vasemmiston vanhat intellektuellit, olipa kyseessä sitten Romila Thapar tai Montek Singh Ahluwalia, osana samaa sosiaalista kokonaisuutta. He haluavat tämän laitoksen korvaavan desikulttuurisen vallankumouksen.
Mediavallan hajoaminen on myös auttanut leikkaamaan Lutyensin perintöä ja muotoilemaan uudelleen valtaeliitin. Viihtyisä suhde vanhempien media-ammattilaisten ja hallituksen välillä on päättynyt. Huolimatta omistajien ja toimittajien kasvavasta varallisuudesta ja vallasta, poliitikot joko hallitsevat tai omistavat mediaa suoraan tai valtakirjojen kautta. Valtionvallan lisääntyvä korostuminen keskustassa ja Modin alaisuudessa olevissa osavaltioissa on pakottanut tiedotusvälineet nöyrtymään tai avoimesti puolueelliseksi eräitä kunnioitettavia poikkeuksia lukuun ottamatta. Modi on häpeilemättä taivuttanut median ja julkkiksen palvelemaan asiansa.
Modi ei kohdista vain instituutioita, hän haluaa leimata fyysisesti Lutyens Delhiä rakentamalla uudelleen Central Vistan. Taiteilija Anish Kapoor näkee Modin Lutyens Delhin tuhon johtuvan hänen poliittisesta fanaattisuudestaan. Hän näkee itsensä keskellä uuden hindulaisen Intian luojana. Vanha järjestys vakoilee uutta – ilman esteettistä herkkyyttä – barbaareina portilla, kun taas uusi pyrkivä luokka uskoo saavansa vihdoin ansaitsemansa vahvan hindujohtajan alaisuudessa.
Coomi Kapoor on avustava toimittaja, tämä sivusto
Jaa Ystäviesi Kanssa:
