'Afganistanissa on niin paljon muuta': Khaled Hosseini pohtii syntymäpaikkaansa
Hän jakoi ajatuksensa maasta, siitä, mitä ihmisten tulisi lukea siitä vahvempaa ymmärrystä etsivien ihmisten tulisi lukea ja mitä hän näkee Amerikan moraalisena velvollisuutena afganistanilaisia kohtaan. Nämä ovat muokattuja otteita keskustelusta.
The Kite Runner and A Thousand Splendid Suns kirjailija, joka on syntynyt Afganistanissa, puhuu tuskasta ja turhautumisesta maata kaukaa katsellessa. (Jordi Matas/UNHCR New York Timesin kautta) Käsikirjoitus: Elizabeth A Harris
Kuten monet ihmiset, kirjailija Khaled Hosseini katseli viime päivinä kauhuissaan ja surullisena Afganistanin kaatumista Talebanin vallan alle.
Vaikka hän on asunut Yhdysvalloissa vuodesta 1980, hän syntyi Kabulissa, ja hänen tunnetuimmat kirjansa, kuten The Kite Runner ja A Thousand Splendid Suns, ovat syvästi juurtuneet maan historiaan ja kulttuuriin. Keskiviikon puhelinhaastattelussa hän ilmaisi turhautuneisuutensa siihen, että amerikkalaiset ja muu maailma ovat niin pitkään kuulleet maasta kuoleman ja tuhon yhteydessä ja harvoin siellä asuvilta ihmisiltä.
Jos katsot tarinoita Afganistanista, hän sanoi, että kyse on aina väkivallasta, syrjäytymisestä, huumekaupasta, Talebanista ja Yhdysvaltojen aloitteista. Afganistanin kansasta itsestään on arvokasta tietoa.
Miljoonat lukijat ovat kääntyneet hänen kirjojensa puoleen saadakseen tämän näkökulman, vaikka hän pitää sitä ristiriitaisena siunauksena, sillä hän sanoo, ettei häntä eikä hänen kaunokirjallisuuttaan tule pitää kotimaan edustajina. Mutta minulla on näkökulma, ja tunnen vahvasti sitä, mitä Afganistanissa tapahtuu, hän sanoi.
Hän jakoi ajatuksensa maasta, siitä, mitä ihmisten tulisi lukea siitä vahvempaa ymmärrystä etsivien ihmisten tulisi lukea ja mitä hän näkee Amerikan moraalisena velvollisuutena afganistanilaisia kohtaan. Nämä ovat muokattuja otteita keskustelusta.
K: Miten käsityksesi Afganistanin tulevaisuudesta on muuttunut vuoden aikana?
V: Olin Afganistanissa vuoden 2003 alussa, ja siihen aikaan ei ollut käytännössä yhtään kapinaa. Tästä puoli-jeffersonilaisesta demokratiasta ja siitä, mihin maa on menossa – oli tämä hyvin huumaavaa optimismia – sukupuolten tasa-arvoa, tyttöjen ja naisten oikeuksia, ihmisten mahdollisuutta osallistua avoimeen ja edustavaan poliittiseen prosessiin. Kaikki tämä oli pelissä.
Vuosien mittaan säätimme odotuksiamme, ja ajan myötä odotimme, että no, se oli vain unelma, mutta ainakin se, mitä voimme toivoa, on kompromissi demokratia, jossa on korruptiota ja kaikenlaisia ongelmia. Mutta ainakin afgaanit kaupungeissa näyttävät varmasti olevan turvassa. He tietävät, että Afganistanissa on tapahtunut paljon edistystä viimeisen 20 vuoden aikana, ja se antoi minulle toivoa. Ja tietysti parin viime vuoden aikana toiveet ovat laskeneet. Ja viime päivinä ne on murskattu täysin.
K: Mitä ihmisten pitäisi lukea ymmärtääkseen paremmin Afganistania ja afgaaneja juuri nyt?
V: Heidän pitäisi lukea historian kirjoja. Heidän pitäisi lukea ihmisiä, jotka todella tuntevat Afganistanin ja tuntevat sen hyvin. Monet ihmiset ovat luottaneet kirjoihini saadakseen jonkinlaisen kuvan siitä, mitä Afganistan on, ja se on hienoa, mutta en ole koskaan halunnut kirjojeni edustavan sitä, mitä Afganistanin elämä on. Toivon, että ihmiset kaivautuvat paljon syvemmälle ja lukevat historiallisia kirjoja ja oppivat lisää Afganistanista tällä tavalla.
K: Mutta kirjojenne kysyntä on kasvanut. Onko jotain, jonka haluat ihmisten tietävän, jotka poimivat yhden niistä ensimmäistä kertaa?
V: Nämä ovat tarinoita. Tämä on maanpaossa eläneen näkökulma, olennaisesti vuodesta 1980 lähtien. Salman Rushdie sanoi, että maanpaossa olevan ihmisen näkemys kotimaastaan on aina särkyneen peilin läpi, ja se on minulle erittäin totta. Olen aina ollut erittäin varovainen varmistaakseni, etteivät ihmiset pidä minua jonkinlaisena Afganistanin suurlähettiläänä tai Afganistanin edustajana. En ole asunut siellä pitkään aikaan.
Mutta minulla on näkökulma ja tunnen vahvasti siitä, mitä Afganistanissa tapahtuu, ja minulla on syvä kiintymys ja syvä emotionaalinen yhteys siellä oleviin ihmisiin, maahan, kulttuuriin, historiaan ja perintöön. Toivon, että kirjani antavat hieman käsitystä siitä, mitä Afganistan on, niiden tavanomaisten tarinalinjojen lisäksi, joita näemme tiedotusvälineissä Afganistanista terrorismin tai talebanien, oopiumikaupan ja sodan sykleiden kasvualustana.
Afganistanissa on paljon muutakin. Se on kaunis maa, jossa on kauniita, nöyriä, ystävällisiä, vieraanvaraisia, vieraanvaraisia ja viehättäviä ihmisiä. Kaikki, jotka ovat käyneet Afganistanissa, sanovat, että olen käynyt monissa paikoissa maailmassa, mutta en ole koskaan käynyt sellaisessa paikassa kuin Afganistan. Kutsumme sitä afganistaniksi - ihmiset, jotka menevät sinne, saavat tartunnan afganistanilaisista. Se on hyvin erityinen paikka. Se on kaunis paikka, sekä fyysisesti että ihmisillä itsellään, ja kun sen tietää, kun olet saanut maistaa sitä, kun olet ollut yhteydessä noihin ihmisiin, murtanut leipää ja juonut teetä, tragediat, televisiosta näkemäsi asiat saavat aivan toisen ulottuvuuden. Siitä tulee henkilökohtaista, ja siitä tulee vain hyvin, hyvin tuskallista.
K: Mitä muuta haluat tätä lukevien ihmisten tietävän?
V: Monet, monet afgaanit ostivat sen, mitä Yhdysvallat myi. He linjasivat itsensä amerikkalaisten tavoitteiden kanssa, he ostivat amerikkalaisia aloitteita täysin tietoisina siitä, että se tekisi heistä kohteita Talebanin kaltaisten kapinallisten ryhmien silmissä. He tekivät sen joka tapauksessa toivoen maan paremmasta tulevaisuudesta, toivoen parempaa tulevaisuutta lapsille, toivoen, että maasta tulisi vakaampi ja rauhallisempi, edustavampi kaikkia Afganistanin yhteiskunnan osia. Uskon, että he olivat uskomattoman rohkeita tekemään sen.
Joten haluan ihmisten ottavan yhteyttä edustajiinsa, johtajiinsa ja sanovan: Meillä on moraalinen velvollisuus näitä ihmisiä kohtaan, meidän on evakuoitava nuo ihmiset. Emme voi sallia kumppaneidemme - Yhdysvallat on kutsunut afganistanilaisia kumppaneiksimme 20 vuoden ajan - emme voi sallia kumppaneidemme murhaamista. Joutua vangituksi, hakattavaksi, kidutetuksi ja vainotuksi nyt, kun olemme lähteneet. Meillä on moraalinen velvollisuus noudattaa.
Tämä artikkeli ilmestyi alun perin The New York Timesissa.
Jaa Ystäviesi Kanssa:
